TAITEILIJAPÖNTTÖ / THE RESIDENCY BOX
(2026, Saaren kartanon Kulttuuripolku)
Osana residenssiä meille tarjottiin mahdollisuutta toteuttaa teos Saaren kartanon tontilla sijaitsevan Kulttuuripolun varrelle. Aihe vapaa, toteutus vapaa, kunhan sopii ulkokäyttöön ja alueen henkeen. Mulla ei ollut mitään erityistä ideaa mestoille saapuessa, mutta juttu innosti, joten pyysin kierrosta tilusten materiaalitarjontaa ja kah: autotallihan oli täynnä pieniä taloja!
Luonnostelin ajatuksen Taiteilijapöntöstä, olivathan lähipuut muutenkin täynnä isoja ja pieniä asumuksia. Niinhän me taiteilijat ollaan tuolla kartanon alueella kummia otuksia, jotka laumana saapuu pariksi kuukaudeksi kerrallaan, tekee jotain mystistä kummaa ja liihottaa taas pois. Mietin, että me varmaan näyttäydytään paikallisille vähän muuttolintujen tapaan, joten pönttö käy järkeen. Ja lisäksi halusin nostaa sitä taidetyön suojelun tärkeyttä, mitä säätiöt tässä vihamielisessä ajassa edustaa.
Löysin myös upean ruostuneen lyhdyn, joka piti saada mukaan. Idea eteni käytäntöön välineenään pienoismalli ja piirustukset (kun oli muutenkin lavastajan hattu päässä ja teki mieli tehdä tarkkaa). Matti auttoi raksassa, porasi oviaukon ja kiinnitti ikkunat. Maalailin seiniin maisemaan sopivia sävyjä ennen kuin etsittiin pöntölle oma paikka. Jykevä kulmakivikin löytyi ja sijainti yhden pesäpuun alta, niin että kartanon päärakennus häämöttää taustalla. Lisättiin sisäpuolelle vielä peili, joka toi illuusion laajemmasta sisätilasta tai aukosta. Sieltä voi naamaansa kurkkia jos haluaa tietää miltä ne taiteilijat näyttää.
TAITEILIJAPÖNTTÖ saa olla paikoillaan vuoden verran. Kunhan tulee vähän vihreää, niin sinne se sujahtaa osaksi maisemaa. Osa minusta taitaa asua siellä ensi kevääseen saakka, sillä vieläkin on ajatukset noilla kurkimailla.
Kiitos vielä Ida ja Matti ja kaikki toteutukseen osallistuneet! Kiitos @saariresidence
Vielä viimeinen hehkutus ja tunnelmointi residenssistä...
Kiitos Jussille tästä upeesta kirjailijakuvasta, jossa kerranki olen ikään kuin työni ääressä.
Kiitos metsälle kun tarjosit rauhaa palata akvarellien pariin.
Kiitos sammaleiselle rinteelle taianomaisesta valosta ja korppikohtaamisista.
Kiitos Navetta ja upea työtila, jossa oli oma esirippu.
Kiitos jäkälät ja naavat.
Kiitos residenssitoverit keskusteluista, arjesta ja auringonlaskujen ääreen hiljentymisestä.
Kiitos maisemalle tuulesta, merestä ja kurkien huudoista.
Kiitos lintutorni ja käärmeiden talvehtimispaikka.
Kiitos päärakennus ja sinne johtavan hiekkatien helminauhalätäkkö.
Kiitos Saaren kartano. Oli korvaamatonta.
Thank you @adampultz@bortzun@francesca.bogama@pavve1@saksohvi . And Heike, Ruth and Haytham. Miss u guys!
Ensimmäinen kuva: Jussi Virkkumaa / @saariresidence
Syyskuussa hän saapuu: Saili!
Vielä viisi vuotta sitten ajattelin, että Saili tulee olemaan mun esikoinen, niin voimalla juttu alkoi vyöryä esiin vieden kaiken ajan ja tilan. Mutta sitten 2022 tapahtui Islanti ja suunnitelmat muuttuivatkin kerralla. Vedestä ja surusta halusi ensimmäisenä kirjaksi ja siihen oli vain suostuttava. Tarinat kypsyy omalla ajallaan.
Mutta Saili on lopultakin poimintakypsä ihan kohta pian! Vielä pari kuukautta värkkään kässärin kanssa ja sitten on pakko antaa hänen olla mikä hän itse haluaa. Saili on alusta alkaen ollut niin omaehtoinen tekstiolento, että siinä voi vain kirjoittajana koettaa pysyä mahdollisimman valppaana ja avoimena hänen tarpeilleen.
Saili on sankaritarina ja suuren maailman seikkailu. Saili on pikkutyttö ja sotasankari. Saili on ihon alla rauta ja nyrkissä viisi vihaista. Saili on sokea sininen silmä ja kaikki väärät tavat jatkaa. Saili on murheitten murhaaja, niiden alkusyy ja kukistaja. Nyt Saili antaa elämää, nyt Saili ottaa sitä.
Saili on ydinperhefission säteilevä lapsi.
Saili on kovien kansien kasvattama tyttö.
💥💥💥 Syyskuussa leimahtaa 💥💥💥
@siltalakustannus (julkaisu)
@mika.haaranen (kirjailijakuva)
@pauliinanykanen (kansi)
Tykkään niin kovasti tästä kuvasta, jonka Jussi Virkkumaa otti Saaren kartanon residenssissä. Me saatiin jokainen tulla kuvatuksi residenssialueen lempikohdassa ja meitsille oli heti selvää, et teema on "Kari ja Kivi". Niin upee möhkäle, todella karismaattinen (puhun siis kivestä). Aattelin, et meidän kaverikuvassa ei tarvi liikaa keskittyä meikäläisen kiusallisuuteen, joka aina kuvatessa saapuu.
Tunnelmat kartanolla on juuri nyt hyvät. Ekat kaksi viikkoa oli stressiä ja epäorientaatiota ja vähän koti-ikäväkin. Haluan aina olla se rohkea seikkailija, mut samalla kuitenkin kaikesta uudesta ahdistuva nössö ja pelkoilija. Mutta nyt tää alkaa tuntua omalta mestalta ja kirjoituskin on käynnistynyt. Seuraavan kirjan suhteen onkin kohta uutisia... Se on ihanaa ja kauheeta ja koetan olla miettimättä mitään nyt liikaa.
Keskityn talsimaan kumppareissa ja kuuntelemaan kurkia ja välillä vahingossa vähän kirjoitan. Teatteriakin on tarkoitus syksyllä tehdä. Kaikkea ihanaa ja isoa on luvassa noin niin ku ammatillisesti. Mutta ennen kaikkea kevään saapuminen on ihanaa ja isoa. Käärmeet loikoo lähirinteessä ja kärpäset pörrää lasiin. Antaa tulla kevät!
@saariresidence
Sen verran tulin naamaani näyttämään, että Tarpeettomia ihmisiä on tänään enskassa Vaasan kaupunginteatterissa! Meitsi on tehny lavastuksen ja puvut. Tänään bileet, huomen kotiin. Kiitos ja kumarrus Vaasa!
Kavereille tiedoks: ens viikolla oon taas stadissa, nähään!
Teatterikollegoille tiedoks: kyllä, teen edelleen lavastuksia. (Ens vuonna seuraava.)
Kirjakollegoille tiedoks: kyllä, teen edelleen kirjoja. (Ens vuonna seuraava. Ehkä?)
Elämälle tiedoks: saa edelleen tarjota kaikkee kiehtovaa proggist ja haastet, joka lajii sekasin. Vaihtelust tykkään ja monipuolisuudes kukoistan. Plus, lepäily kiinnostaa.
Oon käynyt katsomassa Tove-näyttelyn HAMissa nyt kaks kertaa ja toisella kerralla vaikutus oli se, että aloin pitkästä aikaa vähän piirtää. Viime vuosina oon lähinnä maalannut, yleensä tilauksesta tai johonkin "kunnianhimoiseen" kokonaisuuteen, mutta Tovelta tarttui toive ihan vain piirustella omaksi ilokseen, nopeasti, suunnittelematta.
Oon kuitenkin aina ollut piirtävä tyttö, sellainen joka jo ennen kouluikää katosi tunneiksi huoneeseensa kynien ja papereiden kanssa jäljentämään Leijonakuningas-hahmoja (huom. mallista, ei läpi!) ja öttiäisiä. Taidekoulussa se tekemisen ilo vähän lopahti, tuli varmaan otettu itsensä liian vakavasti. Haaveilen, että saisin sen piirtävän lapsen taas takaisin. Että raapustelis vaan, eikä arvostais.
Sydämen perukoilla piilottelee toive jonain päivänä kuvittaa eräs tarina, joka on muhinut mielessä jo pitkään. Josko se jonain päivänä tulisi tehdyksi, ehkä jopa julkaistuksi. Ken tietää...
Haaveita on hyvä olla.
#piirtäminen #drawing #sketchbook #illustration #kuvitus #haaveilu
Nyt on nähty Visby perinpohjin, on tunnelmoitu Fårön raukit ja kuvattu ainakin 20 auringonlaskua merellä. Arvostin myös Gotlannin museon luurankoja 8000 vuoden takaa. Varmasti palaan, jos onni suo. Pitää vaan oppia lisää ruotsia, että voi snackailla paikallisten kanssa. Ja löytää lampaita, heitä kohtasin harmillisen vähän!
Teksti löysi uusia polkuja ja versoja, mutta niiden setviminen saa nyt hetken odottaa, sillä seuraavaksi onkin laitettava lavastajan hattu päähän. Mitenköhän se myssy istuu näin monen vuoden jälkeen...
#balticcenterforwritersandtranslators
#gotland #visby #kirjailijahommat #lavastajahommat
Olen helmikuun residenssissä, paikkana Baltic Center for Writers and Translators. Mesta on siis Gotlannin Visbyssä, Ruotsissa. Olen käynyt Visbyssä ennenkin, piipahtanut joskus vuosikymmen aiemmin, joten tiesin historiallisen kaupungin kauneuden. Residenssiä suositteli muutamakin tuttu, oli hyviä kuulemma kokemuksia. Ja mikä parasta, tänne voi tulla maa- ja vesireittejä kun en lentämisestä niin välitä
Nyt kivikaupungissa on kulunut ensimmäinen viikko ja tämä tuntuu jo paikalta, jonne toivottavasti saan vielä monta kertaa palata. Tämä siitäkin huolimatta, että nappasin jostain flunssan ja valtaosa ajasta kuluu vällyjen alla lepäillessä. Kirjoittamistakin on onneksi tapahtunut, samoin kiehtovia kohtaamisia muiden asukkaiden kanssa.
Merenrantaan raahaudun joka päivä, se on onneksi niin lähellä että puolikuntoinenkin jaksaa. En voi kuin ihailla kiven muotoa täällä, kuinka se on kaupunkia syleilevä muuri, lampaan mallinen tiesulku ja suolaveden pyöristämä pastilli. Niin vakaa ja kannatteleva, voisin tuijotella loputtomasti meren leikkiä sen kanssa.
Ikkunan takana on kivinen Tuomiokirkko 800 vuoden takaa. Sen kellot soivat kaksi kertaa tunnissa, pidempää kumisevaa melodiaa on tarjolla kahdeksalta aamulla ja illalla. Helmikuussa ruusujen kaupunki lähinnä vartoo ja nukkuu, kirjailijat hiippailevat villasukissa, mumisevat kuulumisia kahvinkeittimen poristessa. Lähtisi vielä tämä nuha, vaikkei tee mieli valittaa.
Tuijottelen vain. Ihmettelen.
#kirjoittaminen #residenssi #visby #balticcenterforwritersandtranslators
Oon synkistelevän gootti-estetiikan arvostaja, mut jopa meikäläiselle nää sateen sumuttamat talviviikot on vähän liikaa, kun valo etenee mustasta korkeintaan keskiharmaaseen ja sekin hyisen viiman ja tihkun säestämänä. On just nyt luksusta saada elää arkea oman jaksamisen mukaan, koska täällä vuodenajat oikeasti tarkoittaa eri energiatasoja.
Kirjoitan rutiinilla, tulen työhuoneelle joka aamu ja laitan ajastimen raksuttamaan, jotta tiedän tehneeni oikeasti keskittynyttä ajatustyötä talvipäiviin sopivan määrän. Sitten lopetan ja teen jotain muuta. Lepään, luen, liikun, koen taidetta. Jaksamisen sääteleminen on varmaan suurinta viisautta, jota olen aikuisiälläni tajunnut treenata.
"Ei niin paljon kuin pystyy, vaan just se minimi joka riittää." Rutiinin voima on ihmeellinen, se miten kilpikonnan vauhdilla voi edetä pitkälle kun oikeasti tekee päivittäin ja vuodesta toiseen. Tällä hetkellä toisen romaanin tekeminen ryömii, mutta uskallan luottaa, että hitaalla pohjatyöllä syntyy käsisolento, joka sitten yhtäkkiä pyrähtääkin juoksuun.
Mutta piru vie, kirjoittaminen vaatii välillä malttia ja luottamusta. Silloin kun tarpoo yksin ja sumussa.
Muistakaa levätä. 🖤
Hyvää vuotta 2025 kaikille!
Meitsi elelee talvikarhu elämää pienessä kirjoituskolossaan, vaeltaa metsikön läpi työhuoneelle ja takas, maalaa, skriivailee. Maalausmoodin tunnistaa uudesta upeesta maalaustakista (anoppi tuunas kirppislöydön), skriivausmoodin laseista (koska ammattiin sopivasti näkö sumenee).
Pikkutyöhuoneen pikkupöytä taipuu moneen. Tuijottelen ikkunasta ja oottelen ideoita. Toisinkoinen on liuskoina kansiossa, sitä plärään ja selaan ja kummastelen, että mikä ihmeen opus mahtaa olla tulossa.
Talvisin on hiljasta.
Antaa olla.
Puss!
#taidehommia #kirjoittaminen #maalaaminen #horros
Mikä on kirjan julkaisemisessa parasta?
No, tietty lukijat!
Se on niin arvokasta kun saa jakaa omaa kirjoitustaan ja parhaassa tapauksessa pääsee kuulemaan mitä se on herättänyt muissa ja voi yhdessä olla ihmisinä syvän henkilökohtaisen kokemuksen äärellä.
Eilen oli suurenmoista kun @tiinaliinah kutsui meikäläisen Tampereelle kunniakkaan lukupiirinsä vieraaksi ja pääsin tapaamaan ihania tyyppejä, joilla oli pohdittavaa Vedestä ja surusta -lukukokemuksen pohjalta. Sitä oli luettu niin viisaasti, uteliaasti ja tarkkaan, että vaan silmät suurina kuuntelin kaikkea. Ja kuin siinä ei olisi ollut lahjaa tarpeeksi, sain myös superin teemakassin täynnä herkkuja.
Muutenkin olen toistuvasti yllättynyt miten rakkaudellisia viestejä ihmiset mulle kirjasta lähettää. Jopa postikortteja on tullut kustantamolle. En tiedä keltä ne on, ehkä joku kavereiden tempaus, mutta ihan mieletöntä.
Tällä viikolla läjähtää taas täällä Helsingissä kirjamessut käyntiin ja siellä pääsee fanittamaan omia lemppareita ja juttelemaan toisten kirjafriikkien kanssa. On myös pari juttua, jotka pitäis antikvariaattiosastolta itselle metsästää...
Onneksi lukeminen ja kirjoittaminen on yhteistä. 🧡
Ja lukupiirit best!
Pitäiskö sellanen perustaa?
#lukupiiri #kirjallisuus #taidekuuluukaikille
