tĂ€ytelĂ€istĂ€ elĂ€mÀÀ tĂ€ssĂ€ eletty đđ«¶đ» oon huomannut, ettĂ€ mitĂ€ enemmĂ€n rakastan elĂ€mÀÀ, sitĂ€ enemmĂ€n elĂ€mĂ€ rakastaa mua takas. ja se tuntuu tĂ€rkeĂ€ltĂ€ huomiolta jaettavaksi! niin ettĂ€ rakastakaa teidĂ€n elĂ€mÀÀ, just sellaisena kuin se just nyt ilmenee ja se rakastaa teitĂ€ kyllĂ€ takas. vĂ€hĂ€n niinku rakkaudessa ylipÀÀnsĂ€ pitÀÀ vaan olla rohkea, kertoa tunteistaan ja make ur move! jopa tĂ€llĂ€iseltĂ€ ihmisrakkaudessa nössöilevĂ€ltĂ€ se onnistuu, koska arvatkaa mitĂ€? elĂ€mĂ€ ei sano, et kiva ku kerroit, mut en tunne samoin sua kohtaan đ đŒââïž. se vaan alkaa rakastaa sua! ja kun sen rakkauden kokee, elĂ€mÀÀ on helpompi rakastaa vielĂ€ enemmĂ€n ja sit se rakastaa sua vielĂ€ enemmĂ€n ja niin se rakkauden kehĂ€ kasvaa kasvamistaan đđđ
vuosi 2025, mitÀ tÀstÀ sanoisi? oli muutama nÀyttely, joiden parissa meni alkuvuosi tosi tiiviisti työskennellen. mökki oli toinen koti, pyhyyden tyyssija, jossa vietin valtavan paljon aikaa levÀten + ystÀvien ja paperimassan parissa. kesÀ meni lempeÀsti, sitten rÀjÀhti ja hajosin kappaleiksi.
alkurÀjÀhdys, joka tuntui kaiken lopulta, kuten loput aina tuntuu ennen alkuja. ja nyt on tÀmÀ vÀlitila lopun ja alun vÀlissÀ, hento huntu, joka peittÀÀ vielÀ tulevan ja hautaa hiljaa mennyttÀ. hetki, joka erottaa mÀÀritelmiÀ minuudesta. niin paljon jÀÀ taakse tÀhÀn vuoteen. minusta, elÀmÀstÀ, toiveista.
ja niin paljon on tilaa uudelle tulevassa vuodessa, kun ei ole menneitÀ mÀÀritelmiÀ puristamassa olemassaoloa kasaan. kun on vapaus, jonka hinta kohdallani on aina ollut elÀmÀni ja josta on aina syntynyt uusi elÀmÀ, jonka perusta on valettu syvemmÀlle itseen kuin aiemman.
kevÀÀllĂ€ tunsin halua syntyĂ€ uudelleen, syksyllĂ€ sain kokea sen. ja nyt opettelen elĂ€mÀÀn syvemmin, tietoisemmin, itsestĂ€ni lĂ€htöisin. rakastan kykyĂ€ syntyĂ€ uudelleen. rakastan elĂ€mÀÀ. rakastan elÀÀ. ja rakastan ihmisiĂ€, jotka ovat kulkeneet kanssani elĂ€mĂ€stĂ€ toiseen đ.
pelko on pahinta elÀmÀssÀ, joten kohdatkaa ne, niin tiedÀtte selviÀvÀnne mistÀ vain. tunnette voivanne elÀÀ miten vain. kulkekaa niitÀ kohti ja olette vapauttaneet itsenne. mikÀ on loppujen lopuksi pahinta, mitÀ voi tapahtua? ja mitÀ voikaan tapahtua sen jÀlkeen?
kolme elÀmÀÀ yhdessÀ vuodessa,
toivon, ettÀ tiedÀt millaista se on
ja samalla, ettei sinulla ole kÀsitystÀ
miltÀ tuntuu kiskoa itsensÀ irti elÀmÀstÀ,
tippua lÀpi helvetin tulen ja synnyttÀÀ itsensÀ,
sillÀ se on sekÀ antanut ettÀ ottanut kaiken
repinyt auki haavat ja sielun,
jÀttÀnyt haukkomaan happea,
lisÀnnyt lyöntejÀ sydÀmeen,
tuonut tyhjyyden,
tÀyden, kaiken tÀyttÀvÀn tyhjyyden
miltÀ tuntuu tulla ristiinnaulituksi
toisen syntien tÀhden
mutta en pelkÀÀ enÀÀ mitÀÀn
ja se lienee lahjoista suurin elÀmÀssÀ,
olla vapaa, peloton, tÀynnÀ rakkautta vailla kohdetta
ja huomaan, ettÀ siinÀ missÀ ennen tahdoin kadota,
tahdon nyt olla nÀkyvÀ, olemassa, tÀssÀ, vaikka se sattuukin tulla olemassa olevaksi, hengittÀÀ kuoleman jÀlkeen ensimmÀistÀ kertaa uudessa elÀmÀssÀ
mikÀÀn ei toistu samana,
kaikki elollinen on yksilöllistÀ,
kaikki kohtaaminen lukemaan opettelemista,
uuden kielen tavaamista, itsensÀ avaamista,
hapuilua ilman varmuutta lopputuloksesta
.
on myönnettÀvÀ etten tiedÀ
mitÀ kaikkea en tiedÀ
tai osaa tai ole tullut ajatelleeksi,
vaikka ajattelen kaikkea
jatkuvasti
kaikkea
.
ajatukset kulkevat jonoissa,
ilman alkua tai loppua
vailla pistettÀ,
jossa voisi sanoa viimein tietÀvÀnsÀ
varmasti, varmaksi tietÀvÀnsÀ
nÀin tÀmÀ on ja tulee olemaan
.
miten mikÀÀn voisi olla ja tulla olemaan
varmasti jotain ja jonkinlainen,
kun kaikki elollinen hengittÀÀ ja liikkuu sykleissÀ?
kun mikÀÀn ei palaa tai toistu samana?
en minÀ tai kukaan kohtaamani,
ei kevÀÀt tai kesÀt,
ei ruska tai hanget,
ei mikÀÀn kohtaamani,
tunnistamani,
toistamani