Anni Valtonen

Onni on rakkaan ystävän äiti, joka pelastaa arvokkaita käsitöitä maailman turuilta ja toreilta parempaan talteen. Tämän karjalaishenkisen, täydellisessä kunnossa olevan pellavapöytäliinan hän bongasi Mäkelänkadun Emmauksesta. Se tulee koristamaan karibialaiskarjalaisen kuopukseni lakkiaispöytää. ❤️ 🇫🇮🇨🇴

Siin on kukko poikineen. Eri vuosikymmenten edustajia kaikki. Vähän kuten tämän pääsiäisen reissuseura satakuntalaiselle pellolle, minä ja kolme kukkoa, iältään 22, 53 ja 85. 🐔🐔🐔 Valoa ja väriä pääsiäisen pyhiin, kaikki kanaset, kukkoset, tipuset ja muut pupuset! 🐥🐥🐥 ❤️

Poikalasten vanhemmat! Kohta on jo toukokuu ja koulun päättäjäiset. Ennen kuin harkitsette uuden puvun ostamisesta poikasellenne, tsekatkaa nämä vaihtoehdot, tasan kerran päälle päätyneet. Pojat olivat ysiluokalla eri pituiset, joten minulta löytyy kaksi tummansinistä hyvännäköistä Slim Fit -pukua. Toinen Dressmanin, toinen Zaran. Molemmissa takin koko 46, toisessa housut 30-31. toisessa housut kokoa 36 (pienemmät kuin nuo toiset). Saa sovittaa! Kuvassa Dressmanin puku.

Kummassa, Kuopion taidemuseossa, on esillä museon omasta kokoelmasta kuratoitu näyttely Kumma keitos. Sen aloittaa Mikko Valtosen teos Papelo vuodelta 2002. Veistos johdattaa kävijän syvemmälle moni-ilmeiseen näyttelyyn. Veljeni taiteen ystäville tiedoksi, että Kumman museokaupasta löytyy vielä Mikon sarjakuvien originaaleja ja enkeliteoksen pohjalta tehtyä t-paitaa ja sammutuspeitteitä. @kummamuseum #kuvataide #näyttely #taidemuseo

Saatoimme äidin eilen Kalevalanpäivänä tuonilmaisiin Siilinjärvellä, Pitkä luopumisen aika tuli päätökseen, nyt on aika päästää irti. Äiti olisi iloinen tietäessään, että lähdimme Helsingistä reissuun monipäisenä saattojoukkona, vuokratulla minibussilla. Porukalla! Kuin yhteiselle retkelle! Ja että tietenkin hän pääsi toivomaansa paikkaan, rakkaan Helvi-tätinsä syliin, yhdessä sinne jo aiemmin menneen Mikon kanssa. —- Aatokset ovat nyt hajanaisia. Äiti jätti perintönä rakkauden kieleen, kirjallisuuteen, runouteen. Äiti näki eläimet, linnut ja oravat, tunsi kasvit ja sienet. Hoiti omaa puutarhaansa, rakasti sen rönsyjä. Nauroi ja puhui kovaa, antoi ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Ei takertunut lillukanvarsiin. Kevensi elämää, omaansa ja toisten, lukuisilla sutkauksilla. Kun olin lapsi, muistikuvissani äiti lauloi melkein aina. Äiti luki mullle ääneen, ja minä hänelle, vielä aikuisenakin. Äiti uskoi minuun. Antoi mennä kauas maailman ääriin, tuli itsekin perässä katsomaan. Äiti luki mun jutut, aina, kunnes ei enää lukenut mitään. Äiti näki arjen kauneuden ja vääjäämättömyyden: tiskaaminen oli hänelle meditaatio, oma hetki, kädet lämpimässä vedessä. Äiti suhtautui levollisesti vanhuuden tuomiin muutoksiin. Ei kriiseillyt ulkonäöstä, se ei ollut hänelle erityisen kiinnostava asia. Äiti näytti, että kannataa olla oma itsensä. Äiti kuunteli radiota, nukkuikin se päällä. Kun radiosta tuli tärkeä kappale, äiti tanssahteli pitkin olohuonetta ja keittiötä silmät kiinni nautiskellen. Äidin viimeisenä yönä radiossa lauloi Laila Kinnunen, monta biisiä putkeen. Taivaalla loisti täysikuu. —- Oon monissa asioissa erilainen kuin äitini, mutta koen, että äitini avoimuus, karjalaisuus ja empaattisuus elävät minussakin. Olemme kaikki osa ketjua. Kiitos, äiti. ❤️

Irma Elsikki Katajavuori 31.12.1939-1.2.2026 ❤️ Äiti lähti eilen. Kauniina pakkaspäivänä, jona lumi oli täynnä kimaltavia timantteja ja lintujen laulussa tuntui jo tuleva kevät. Talvinen metsä tulvi sisään haagalaisen hoivakodin ikkunasta, jossa äiti veti viimeisen henkäyksensä. Olin siinä hänen vierellään. Olin ollut siinä jo kauan. Minun oma äiti. Evakkomatkalla Savonlinnassa syntynyt karjalaistyttö, Imppu. Tämä matka tuli nyt päätökseen. Maailman tärkeimmät kolme vuotta, joina sain hyvästellä äidin pala kerrallaan, täällä lähelläni. Vuodet, jotka sulattivat kaiken vaikean ja kipeän. Sain pelkästään antaa. Ei tarvinnut odottaa enää yhtään mitään. Ja kuitenkin juuri siksi sain niin paljon. Jäljelle jäi rakkaus. Kiitos elämästä, äiti. Kaikesta, mitä annoit. Kaikesta, mitä olit. Minuun sinä jäät. ❤️

Viime yönä 23.56 srtattasimme kohti vuotta 2026 kera matkalaukkujen, joiden sisällä toiveemme tälle vuodelle. Tehtävänä juosta korttelin ympäri ja ehtiä reissuun. Oli taas ihan parasta! Ehdittiin! 🌟 Tsekkaa video alta. 🙃 Heräsin tähän vuoteen ystävien kammarissa oman rakkaan kainalossa, täydellisissä muumilakanoissa. Seinällä tuo valloittava punatulkku. Mikä riemun lähettiläs! Ja sitten herkkupannaria, apua, kolmen tunnin brunssi, pöydässä kaikki aiheet ja elämä. Me aikuisetkin tarvitsemme iloa, höpsöyttä, väriä, satuja, yökyläilyä eli oljamissa olemista. (Meillä idässä sanottiin niin.) Kiitoooooos! ❤️ #maleta #añonuevo #correrconlamaleta #nuevoshorizontes

Isoi juttui tulossa vuonna 2026! Otimme @merjamaattanen @anni_ursula ja @jaykortehisto kanssa uudenvuoden vastaan kolumbialaisen perinteen mukaisesti: jokainen pakkasi matkalaukkuun toiveensa alkavalle vuodelle ja sitten juostiin korttelin ympäri kovaa, koska piti ehtiä junaan. Iloista ja antoisaa uutta vuotta kaikille, rauhaa ja järkeä maailmaan! Aqui se celebra el año nuevo 2026 en Tampere, Finlandia. Anni, Merja, Juha y Pasi corren con la maleta, aspirando horizontes nuevos, introduciendo esta hermosa tradición de la maleta en el polo norte! #maleta #añonuevo #correrconlamaleta #nuevoshorizontes #finland

Oon matkalla Tampereelle. Hauskaa, että vuosi vaihtuu siel. Ensin Pepe & Saimaa & Vantaan viihdeorkesterin keikalla (Jay pasuunassa) ja sitten hyvien ystävien lämmössä. Vuosi 2025 oli ja meni. Oon ihan valmis uuteen! Reissukavereille valtava kiitos ja valoisaa tulevaa! ❤️ On siteerattava taas Fernando Pessoaa: ”Lopulta jäljelle jäi kolme asiaa: Varmuus siitä, että olemme aina alussa Varmuus siitä, että matkaa tulee jatkaa Varmuus siitä, että meidät keskeytetään, ennen kuin olemme perillä Siksi on tehtävä: keskeytyksestä uusi tie horjahduksesta tanssiaskel pelosta portaat unelmasta silta etsimisestä kohtaaminen." (Suom. Taina Helkamo)

Oon tänään sytyttänyt kynttilän tuonilmaisiin lähteneille, sydämissäni kulkeville läheisille. Olin myös päivällä keskustelemassa uskonnosta ja rauhasta Kampin hiljaisuuden kappelissa inspiroivassa seurassa, osana School of Religions -keskustelusarjaa. Opin paljon uutta! Sen jälkeen jäin pohtimaan erilaisia rituaaleja, joissa oon elämässäni ollut mukana. Katselin vanhoja valokuvia ja löysin muutaman otoksen ensimmäisestä kerrasta, kun olin kuoleman äärellä hautajaisissa. Nää on oman mummoni hautajaiset Lappeenrannassa kesällä 1976. Oon just täyttämässä 6-vuotta ja mulle on laitettu valkoiset lettinauhat. Muistan tapahtuman turvallisena sukutapahtumana, joka päättyi kuvissa näkyvään yhdessäoloon rakkaalle mummolan pihalle Lappeenrannan Tirilässä, mukana kaikki serkukset, joita on lisäkseni 20. Mietin, miten tärkeitä nämä oman yhteisön keskellä koetut rituaalit ovat. Se, että elämän isot siittymäriitit koetaan yhdessä. Että niitä sanoitetaan yhdessä. Kuolema on yksi niistä. Ajattelen, että on tosi tärkeää, että oon pienestä saakka saanut olla kokemassa tätä kaikkea, osana jatkumoa. @schoolofreligions

Viime päivien oppi: ”Älä oleta. Asiat voivat mennä ihan toisin, ja se toisin voi olla paljon parempi kuin se, mitä olit ajatellut.” Tämän viisauden lausui eilen Villa Karon 25-vuotisjuhlissa instituutin toiminnanjohtaja Julia Ojanen. Olen saanut tästä lähiaikoina monta todistetta. Osallistuin viikko sitten Madridissa kansainväliseen mediakonferenssiin, jossa ajattelin kokevani syvää ulkopuolisuutta, koskapa en edusta millään muotoa kaupallista mediaa. Siellä jengi puhui miljoonien sijoituksista uusiin mediakonseptehin, miljoonista lukijoista ja seuraajista. Lavalla nähtiin puheenvuoroja niin New York Timesista, The Atlanticista, The Timesista, intialaisesta mediakonsernista kuin vaikkapa Espanjan Voguesta. Yhteistä löytyi kuitenkin enemmän kuin uskoin! Siellä kekkaloin menemään verkostoja solmien ja työpajoihin osallistuen. Suomeen palattuani minua odotti kaksi palkintotilaisuutta. Aiakakauslehtien päätoimittajat ry:n kokouksessa sain tuta, että Maailman Kuvalehteä luetaan ja arvostetaan myös sellaisissa piireissä, joista en ollut tietoinen. Esimerkiksi talousaiheisia lehtiä päätoimittavat kollegat sanoivat tilaavansa ja lukevansa säännöllisesti Maailman Kuvalehteä. Eilen puolestaan kävin noutamssa lehdelle Villa Karo - Finnish West African Cultural Centre myöntämän pronssipantterin. Juhlista lähtiessä minua tuli kiittämään pohjoissavolainen maanviljelijä, joka sanoi tilaavansa lehden itselleen välittömästi. ”Tarvitsen juuri tätä. Erilaisia näkökulmia. Maailman tuntua”, hän sanoi. Viimeinen huomioni liittyy itse pronssipantteriin. Ajattelin pienoispatsaan pantteriuden täysin toisenlaiseksi: sulavalinjaiseksi uljaaksi kissapetoudeksi. Yhdessä muiden juhlijoiden kanssa totesimme sen olevan kuitenkin ilmeikäs, rakastettava töpsykkä. Täydellinen. Älkäämme olettako, menkäämme kohisten omista kuplista ulos, hyvä tullee! Valoa pyhäinpäivään meille kaikille! 🌟 @maailmankuvalehti @fingofi @villakaro.benin

Työtäni arvostetaan! 🔥 Sellainen on nyt olo, iloinen ja kiitollinen. Tällaista tuli äsken tiedotteen muodossa: Maailman Kuvalehti on saanut tällä viikolla tuplasti tunnustusta: Aikakauslehtien päätoimittajat ry on myöntänyt vuotuisen Julius-palkintonsa lehden päätoimittajalle Anni Valtoselle. Lehdelle on myönnetty myös Suomen Länsi-Afrikan instituutin Villa Karon kulttuuripalkinto Pronssipantteri. Julius-palkinto myönnetään päätoimittajalle, jolla on esimerkiksi takanaan monipuolinen ja menestyksekäs ura, joka on kehittänyt journalistisen kerronnan muotoja tai joka on merkittävä mielipidevaikuttaja ja humaanien arvojen sekä oikeudenmukaisuuden edistäjä. “Olen valtavan iloinen tunnustuksesta. Se tuntuu erityisen tärkeältä kaoottisessa maailmantilanteessa, jossa vastakkainasettelut tuntuvat vain lisääntyvän. Ulkomaanjournalismissa kriisit ja sodat ovat keskiössä, ja koen, että tehtäväni Maailman Kuvalehdessä on avartaa lukijoiden maailmankuvaa myös konfliktien tuolle puolen“, Anni Valtonen sanoo. “Maailma on yhtä aikaa hirveä ja kaunis. Journalismi voi olla väline myös yhteyden ja ymmärryksen luomiseen: maailman ihmiset elävät erilaisissa olosuhteissa, mutta meitä kaikkia yhdistää yhteinen ihmisyys.” Kaunein kiitos, Aikakauslehtien päätoimittajat ry, @kopiosto ja @villakaro.benin ! ❤️ Kiitos kaikki lukijat, kollegat, lehden avustajat! ❤️